lauantai 17. joulukuuta 2016

50.

Hyvin hiljaiseloa blogissa, 

ei niinkään sitten ihan reaaliajassa. Kanit (Lue kuvasaasteen kohteeksi joutunut Ressi) nimittäin kapinoivat minkä kerkeävät, aina kun pienintäkään syytä sille ilmenee. 








 Minusta tuo ylläoleva kuva kuvaa varsin loistavasti Ressin luonnetta. Luonteensa mukaisesti se onkin saanut muutaman lempinimen, mm. Äkäpussi. Se ilmaisee omat halunsa ja tarpeensa varsin äänekkäästi kaltereita kolistelemalla. Puree jos siltä tuntuu, ja kyllä varmasti tuo ilmi sen asian, jos sitä ei vain mikään huvita. 

Se on aina ollut hyvin itsetietoinen, eikä ole koskaan viihtynyt sylissä, ei kenenkään sylissä. Ja jos sen ottaa syliin siitä huolimatta, se kyllä ilmaisee mielipahansa puremalla vähän väliä ja ottaa torut vastaan varsin uhmakas ilme kasvoillaan. Lasten vierailuista se ei tykkää nykyään enää yhtään. 




Yhteiselo koirien kanssa on toisinnaan hieman mutkikasta. Ne mahtuvat samalle ruokakupille kaikki, lähinnä niissä merkeissä että Etna hiippailee varastamaan kaneilta niiden juureksia. Vetäisipä se kertaalleen kaneilta varastamansa kokonaisen punajuuren minun sängyssäni, vasta vaihdettujen lakanoiden päällä. Voi sitä riemua, sänky näytti siltä, kuin joku olisi teurastettu siinä vain hetkeä aikaisemmin ja Etna röyhtäili tyytyväisenä siinä vieressä. 

Niin kauan kun portti on kiinni, mitään ongelmaa ei synny. Kaikki on hyvin myös silloin kun portti on auki, ja joku koirista käy vierailemassa pupujen luona. Etnakin tietää, että siellä voi käydä, mutta hosua ei saa, yleensä koirat nautiskelevatkin hyvin vaivihkaa papanaattoreiden tuotoksista. Tai tyhjentävät kanien ruokakupin. Jostain syystä vesikin maistuu paremmalta kanien kupista. Pienoista propleeman tynkää syntyy silloin, kun kanit suuntaavat maailmalla, ja jättävät pupulandian taakseen. Etnalla napsahtaa vietit ja vaistot pintaan ja koko koira tärisee kiihtymystilassaan, odottaen sitä hetkeä, kun pääsee vähän pöläyttämään kania. Tämä käytös ei tietenkään ole toivottua, mutta minkäs teet, kun toisella pukkaa riistaverisyys pintaan. Siispä Etna ja vapaana olevat kanit eivät normaalisti vietä aikaa keskenään. Mustuaisten kanssa se ei ole niin justiinsa, vaikka Adjakin toki on hieman silmillä pidettävä kanien kanssa. 

Pupulan portti voi siis olla päivisinkin auki, mutta siinä vaiheessa kun kanit verkalleen lähtevät liikuksimaan, täytyy vetäistä portti johonkin toiseen kohtaan niin, että Etna pysyy aisoissa ja kanit välttyvät liialta jännitykseltä. Vuosia sitten, Asikkalan aikoihinhan mulla voivat olla sekä kaikki koirat, että kanit (4 kpl) valvotusti (ja öisinkin kun nukuin) vapaina. Sitten vain kun elukat jäivät keskenään kotiin, virittelin tuplaportit koirien ja kanien väliin, niin ettei kenelläkään käy kiusaus liian suureksi, ja kaneista tule oikeasti kirjaimellisesti paisteja. 




Ihan yhtäkkiä, liekö kuukauden päivät sitten, sisäistin sen asian, että Ressi alkaa oikeasti olemaan kohta vanha. Tähän asti se on ollut se kani "joka ei kuole kiusallaakaan" ja kuusi vuotias. Kun ystäväni kysyi sen ikää, vastasinkin ensimmäisen kerran, että se täyttää helmikuussa seitsemän. Ja silloin se iski, ensimmäistä kertaa todellisuuteen, se että se oikeasti täyttää seitsemän vuotta ihan kohta. 




Olen aina välillä katsellut sitä sillä silmin, että näkyykö se vanhuus vielä mitenkään. Luulen, että yölliset kunniakierrokset ovat vähentyneet, tai ainakin rauhoittuneet. Mielenilmaukset sen sijaan voimistuneet. Jossain vaiheessa kani ei hyväksynyt pupulan oviaukon edessä porttia edes päivä aikaa, vaan sillä piti olla mahdollisuus vapauteen 24/7, vaikka se ei sitä hyödyntänytkään. Myöhemmin se saattoi hyvinkin voimakkaasti ilmoittaa tarpeestaan päästä vapauteen, ja kun avasit portin, niin kani kävikin sen viereen makaamaan, varsin tyytyväisenä. Riitti siis, että tie vapauteen oli auki, vaikka sitä ei huvittanutkaan hyödyntää. 

Ruoka maistuu edelleen hyvin, eikä kani ole liian lihava, tai laiha. Pojastaan se pitää huolta, ja poika puolestaan siitä. Kiusatakin se osaa, poikaansa. Kiimat kiusaavat Ressiä aina silloin tällöin ja kanit pysyvätkin aktiivisemmin liikkeellä, noihin aikoihin. Huijaamisessa tuo Ressi on melkein yhtä hyvä kun koiratkin. Siskoni silloin tällöin on liikenteessä ennen minua ja ruokkii kanitkin siinä samalla, silti kun itse pysähdyn pupulan ovelle on siellä kuppi tyhjänä ja kanit varsin odottavan näköisenä siinä, ihan niin kuin mitään eivät olisi vielä saaneet. 

Yleensä Ressin mielenilmaukset alkavat samalla hetkellä kun minä ilmestyn näkyviin. Vaikka siskoni olisi ollut kotona jo hyvän aikaa, niin kanilla tulee nälkä sillä hetkellä kun se näkee minut, tai sitten vapuden kaipuu kasvaa ylitsepääsemättömäksi ja tyytymättömyys suljetun portin suhteen on huipussaan, vaikka vain muutama minuutti aikaisemmin kani on vedellyt sikeitä kaikessa rauhassa, ja vallan tyytyväisenä vallitsevaan tilanteeseen. 

Erityisherkkuja kanit saavat päivittäin, tai muutaman päivän välein. Tietysti kun jääkaapin ovi aukee, niin jo Ressi on valmiina odottelemassa, että mitäs sieltä tällä kertaa tulee. Ja niin ovat muuten koiratkin, ja nauriskin maistuu tätä nykyä ihan kaikille. Minulle, kaneille ja koirille. Kesällä kerätyt ja kuivatetut vihreät ovat sen sijaan pysyneet vain kanien herkkuina. Niitä ne popsivatkin heinän, pelletin ja juuresten ohella useamman kerran viikossa. 

Kaikin puolin meidän pupujen jämälauma on vielä varsin hyvissä voinneissa, ja toivottavasti tuo vallitseva tila säilyy, huolimatta hulluista puheistani. Ulkoilemassa ne eivät ole käyneet aikoihin, mutta toivottavasti kevällä on vielä kaneja, joita ulkoiluttaa. Takapihallahan niillä riittää lääniä missä juosta, ja jos oikein viitseliääksi alkaa, niin voisi jättää koirat aitojen sisäpuolelle ja päästää kanit pitkien narujensa kanssa sitten entistä laajemmalle alueelle. 


48.

Ulkokanista sisäkaniksi ja tässä ollaan. Puolivillistä ylläripylläristä, pupulasta noin kolmen viikon ikäisenä löytyneestä kaninpoikasesta on kehkeytynyt varsin seurallinen, utelias ja reipas nuori kaniherra. Kuvissa esiintyvä Ressi, kyseisen ylläripyllärin äitikin, aina varsin reippaan luonteinen täpäkkä tyttökin on sopeutunut sisäelämään hienosti. 


Ruoka (pelletti) maistuu hyvin ja maistuisi paremminkin, jos sitä olisi enemmän tarjolla. Heinää meillä on jatkuvasti tarjolla, eikä sen syöntiä rajoiteta mitenkään, sen lisäksi päivittäin kaneilla on tarjolla mustikanvarpuja, sekä jyrsittäviä oksia. Välillä tosin olen yöksi joutunut ottamaan isompia oksia pois, kun kolina on ollut sellainen, että olen ajatellut sen häiritsevän omien yöunieni lisäksi myös seinänaapureiden unia.  


Iltaisin kanit odottavat malttamattomina kahta asiaa. 
Iltapalaa ja vapautta. 
Toki rajattua vapautta, turvallista vapautta. 
Yön mittaa toisinaan kuuluu kanien rallattelun ääniä, kun ne ottavat ilon irti

torstai 28. heinäkuuta 2016

49.






(Kaksi edellistä kuvapainotteista postausta ovat ilmestyneet väärässä järjestyksessä.)

torstai 11. helmikuuta 2016

47. 

Kylläpä pääsikin ohi vilahtamaan pikku pupun syntymäpäivä..

Ressi, pieni pippurinen pupujussi täytti 

kuusi vuotta

viides päivä tätä kuuta. 


Kanit ovat edelleen hengissä ja hyvissä voimissa, kesken "talvikauden" sisään muuttamisestaan huolimatta. Terävän tuiskea Ressi neiti tympäätyi yhtenä päivänä hieman, kun tuuppasin kanit hetkeksi odottelemaan vessan oven taakse. Kun palasin päästämään kanit vapauteen, kävi neiti nappasemassa minua jalkapöydästä, ilmeisesti muistutukseksi siitä, ettei se pidä nenän edestä suljetuista ovista. Aamuin illoin kanit hyvin valveutuneita muistuttelevat siitä, ettei vain ruokinta pääse unohtumaan. Öiseen aikaan ne saavat käydä jaloittelemassa keittiön puolella ja toisinaan kun koirat on suljettu makuuhuoneen portin taakse, saavat kanit käydä kuljeksimassa muuallakin asunnossa. Melko rohkeasti ne kyllä ottavat tilan haltuun ja illalla oikein malttamattomina jo odottelevatkin, että milloinhan portit aukenevat. 

Muutama päivä sitten vitsailin, että on se mukava, kun nämä juhannuskelit jatkuvat näin helmikuulle asti. Silloin tosin paleli ja nyt tarkenee paremmin kuin hyvin. Vettä on satanut jo useamman päivän ajan ja lumet alkavat pikkuhiljaa olemaan häviämään päin. Positiivinen puoli kun pitäisi löytää jokaisesta asiasta, niin minun mielestäni on mukava koirien lenkityksen ohella kerätä pupuille metsästä varpuja. Lähinnä nyt on tullut poimittua matkaan mustikan ja puolukan varpuja, joista mustikka maistuu selkästi paremmin. 

Saapa nähdä, joko sitä kohta rupeaa pajujen oksiin silmuja ilmestymään, linnut ainakin laulavat kilpaa, kuin keväällä konsanaan. 

torstai 4. helmikuuta 2016

46.

Kanit ovat muuttaneet,
ulkoa sisään.

Siinäpä päällimäisenä mielessä olevat asiat.

Useampi ihminen  tuntuu olevan sitä mieltä, ettei näin saisi tehdä kesken talven, 
koska kanit ovat syksystä asti kasvattaneet paksua talvi turkkia ja ovat näin ollen vaarassa
kuolla lämpöhalvaukseen, kun ne siirretään sisätiloihin. 

Tämä talvi on ollut kummallinen, useammasta plus asteesta liki 30 asteen pakkasiin. Lämpötila erojen heittely on ollut melkoinen.

Ennen muuttoani ja kanien muuttoa pakkasia oli tuo liki -30 astetta, sitten kelit muuttuivat. Tämän muutoken aikana kanit muuttivat ulkoa muutamasta pakkas asteesta sisätiloihin, jossa lämpöä oli alta kaksikymmentä, plussan puolella tietenkin. 

Tuskailin asian kanssa pitkään, mutta enpä minä niitä oikein muuttamattakaan voinut jättää. 
Olipa se kaneja kohtaan sitten oikein tai väärin, niin ne saivat muuttaa ulkoa sisään ja näin reippaan kahden viikon sisällä viihtymisen jälkeen voin kertoa, etteivät ne ole olleet lähelläkään lämpöhalvaukseen menehtymistä. 

Ne vaikuttavat viihtyvän varsin hyvin, kuvat puhukoon jossain vaiheessa puolestaan.