perjantai 3. heinäkuuta 2015

42. 

Hullulta tuntuu, mutta niin se vain on. Plösö täyttää taas vuosia. Hassu sanonta sinänsä, sillä eiväthän vuodet lisäänny kuin yksi kerrallaan. No lisääntyivät miten vaan, niin Plösöllä  niitä on nyt takana päin kolme. 

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin totta se vain on. 
Ihan tarkkaa syntymäaikaa Plösölle ei ole tiedossa, sehän kun löytyi tuolta meidän pupulasta arviolta kolmen viikon ikäisenä. Päätin kuitenkin silloin, että lasken poikasen löytö päivästä kolme viikkoa taaksepäin ja valitsen sen päivän tuon pienen mustan pojan syntymäpäiväksi. Ja niinhän sitten tein. 

Plösö on edelleen nimensä veroinen, jo hyvin nuorena kastroitu uros hieman pulskassa kunnossa, mutta sellainen se on ollut lähes koko ikänsä. Toki kiivaimman kasvupyrähdyksen aikana se oli hyvinkin solakassa kunnossa, mutta kastroinnin jälkeen massaa kertyi aavistuksen liikaa, eikä se ole näiden vuosien mittaan siitä yhtään vähentynyt. Pienestä pyöreydestä huolimatta kani on aina ollut varsin reipas liikkeissään  ja nauttinut aina vapaudesta sydämensä kyllyydestä. 

Tämä pieni musta ns. ylläripylläri aiheutti pientä pään vaivaa minulle muutamana päivänä heti löytymisensä jälkeen, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen siihen, että päätin jättää Plösön kotiin lauman jatkeeksi. Etenkin kun oikeasta laumasta on enää jäljellä vain kaksi. Äiti ja poika, joiden sopusointuista elämää ja yhdessä oloa on totisesti ilo seurata. 



Niinhän siinä sitten kävi, että kello ehti muutaman minuutin yli puolen yön, eli mainittakoon vielä tässä että Plösö vietti syntymäpäiväänsä siis eilen.. ☺