lauantai 21. helmikuuta 2015

33.

Yritin tuossa etsiä kuvaa, josta näkyisi kokonaisuudessaan tuo ensimmäinen kaninaitaukseni, sellaista kuvaa ei vain löytynyt. Sitä miksi olisin sen halunut löytää, johtui siitä että ajattelin kirjoittaa muutaman sanan siitä, mitä mieltä olen ylipäätää kanien pitämisestä lemmikinä. 

Se mistä nämä ajatukset lähtivät taas kerran liikkeelle ja jäivät kiertämään päättymätöntä rataa aivokapasiteetissäni johtuu muutama hetki sitten käymästäni kanin kasvatuskurssista. Päivä oli varsin mielenkiintoinen ja jotain uuttakin sielä opin, mutta aika paljon tuli sellaista minulle jo hyvinkin tuttua asiaa.

Keskustelujakin syntyi ja suurella mielenkiinnolla kuuntelin, miten kukin kanejaan piti ja hoiti. Jokainen tietysti ajatteli hoitavansa omiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Monien tavassa hoitaa kanejaan ei juurikaan ollut nokan koputuksia. Joskin hieman karsastaen kuuntelin, miten ihmiset puhuivat omista kaniloistaan, pupuloistaan, ihan mitä nimeään he niistä sitten halusivatkaan käyttää paikasta jossa pitävät kanejaan pienissä häkeissä. 

Minä en juurikaan tuolla kasvattajakurssilla puhunut, toimitin lähinnä kuuntelijaoppilaan virkaa. Kun vetailtiin tehdasvalmisteisten ja itse rakennettujen "kerrostalojen" eroja, hyviä ja huonoja puolia. Istuin hiljaa, vaikka mieleni olisi tehnyt tuoda vahvisti julki se mielipiteeni, joka on järkähtämätön, edelleen. Minun mielestäni kani ei ole häkkieläin. 

Tuntuu hirvittävältä ajatella, että alle kolmekiloisen kanin häkin korkeudeksi, eläinsuojeluasetusten mukaisesti, riittää 40 cm korkea häkki, jonka lyhimmän sivun tulee olla vähintään 40 cm pitkä. Koko häkin minimi kooksi riittää 1/2 neliötä. 0,5m x 1,0m, se on uskomatonta. Etenkin kun on nähnyt, kuinka paljon kanit liikuvat, jos ne vain saavat siihen mahdollisuuden. 

Siispä, vaikka tuntui pahalta istua hiljaa ja kuunnella, tein juuri niin. Minun on varmaan yksin taisteltava tuulimyllyjä vastaan, mutta teen sen sitten omalla tavallani. En kokenut tarpeelliseksi ruveta tuolla kurssilla kyseenalaistamaan ammattilaisen pitämää luentoa kanin kasvatuksesta ja hoidosta, saati sitten siitä, miten kanien hyvinvoinnista huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Tämä on pitkä silta varsinaiseen aiheeseen, eli tulevaan muuttooni liittyvään murheeseen. Vaikka varsinaisesta asunnosta ei ole vielä tietoakaan, muutosta puhumattakaan, niin tiedän, että en voi tätä asumismuotoa jatkaa ikuisesti. Ja kun muutan, muuttaa eläintarha tietysti mukanani. Ja siihen liittyy tämä etukäteis murheeni. Miten minä toteutan pupujen asumisen mahdollisessa kerrostalo, tai rivitalo asunnossa. Joudun ottamaan ne elämään ja oleilemaan sisätiloihin, joutumista se ei ole minulle, vaan kaneille. Ne elävät ja voivat hyvin, sekä viihtyvät varsin mainiosta tuossa isossa pupulassa, missä ne pääsevät ulkoilemaan aina niin halutessaan ja toisaalta olla sisätiloissa kun siltä tuntuu. Niillä tulee harrastettua liikuntaa ja liikuttua melkein kuin puolivahingossakin, kun ne tulevat syömään ja juomaan kakkoskerrokseen, käyvät vessassa ulkona ja nukkuvat sitten puppulan lattialle. Sen lisäksi niillä on vielä erilaisia tasoja, joilla ne voivat viettää aikaansa niin halutessaan. 

Niiden tämän hetkisessä asuinmuodossa on neliöitä enemmän, kuin siskoni ensimmäisessä opiskelija-asunnossa, kun mukaan lasketaan kaikki eri tasot, sekä sisä- että ulkoaitauksen pohjapinta-alat. Samanlaista elintilaa, ulkoilumahdollisuuksineen en tietenkään pysty tarjoamaan kerrostalo asunnossa. Jonkinlainen häkkiratkaisu sen suhteen on muutenkin tehtävä, koko eläinlauman hyvinvointia ajatellen. Vaikka koirat ja kanit ovatkin toisiinsa tottuneet, eivät ne saa viettää aikaa keskenään ilman valvontaa. Tämä tarkoittaa sitä, että työpäivien ja muiden menojen ajaksi, kanien vapautta on rajoitettava, niiden omaa turvallisuutta ajatellen. Ja se, miten sen toteutan, on juurikin se murhe. 

Aikaahan tässä on erilaisia toteuttamiskelpoisia ajatuksia päässä pyöritellä, yksi asia on kuitenkin varmaa. Mihinkään pieneen häkkiin niitä ei missää nimessä tulla sulkemaan! 

torstai 19. helmikuuta 2015

32.

Helmikuu tulla tupsahti ja on kohta jo ohitsekin, 
kovaa kyytiä ollaan menossa kevättä kohden. Luonto on vihjaillut kevään saapumisesta jo pidemmän aikaan, mutta eiköhän sellainen perinteinen kunnon takatalvikin tässä vielä saada, ennen kuin kevät lopulta vie voiton. 

Meidän pupulassa on vietetty edelleen hiljaiseloa, niin kuin blogistakin päätellä saattaa.
Helmikuun alkupuolella, oli kuitenkin 
yksi vuosipäivä, mikä lienee tarpeen nostaa esille. 

Pieni pääsiäispupuni Ressi, täytti 5 vuotta. 


Tältä näytti Ressi meille muuttaessaan.

Tällaiseksi viehkeäksi kaunottareksi se on vuosien myötä kasvanut ja ottanut äidin roolinkin hoitaakseen varsin mallikkaasti. 


Ressi täytti 5 vuotta 5.2.2015