Kertomuksia kaninkolosta: syyskuuta 2014

20.

Resupekat matkustavat, ensin jännitti sitten otettiin jo vähän rennommin,

Ei ollut kanien riemulla rajaa, kun pääsivät muuttamaan takaisin tuttuun kotiin.

Ja niiden riemu sen kun kasvoi kun nurmikin jo vihersi...

19.

Lisääntynyt valon määrä ja kelien lämpeneminen saivat hormoonimyrskyn aikaiseksi pikkuruisessa Ressissa. Liekö osasyynä sekin että se aikaisemmin edellisenä kesänä oli pyöräyttänyt maailmaan pienen pupupojan. Olkoon syynä sitten mikä tahansa, niin aikaisemmin meidän tytöillä kiima on ilmennyt vain toisten astumisena ja toki jos itse on tarkemmin katsonut, niin onhan röörit olleet sitten silminnähden turvoksissa. Nyt Ressille tuli melkoiset valeraskauden oireet ja pesänrakentamiselle ei tuntunut tulevan loppua. Kani nyppi karvoja itsestään, ei nyt sentään kuitenkaan ihan kaljuksi asti. Samalla lailla sille näytti kuitenkin kelpaavan muidenkin kanien karvat ja se aina ohimennessään nappasi karvatukon aina sopivasti kohdalleen sattuneesta lajitoverista. Kani ahkeroi ja pesä kasvoi.

Eipä tuo pesän rakentaminen minua juuri häirinnyt, eikä toisia kanejakaan, joten annoin kanin touhuta. Kun se aikansa oli touhunnut, niin hiljalleen pesä unohtui ja sain sen siivota pois. Hiukan tosin oli sääli niin hienosti rakenneltu pesä hävittää ja olisivathan ne kanin poikaset olleet ihania, mutta elämäntilanne vain vähän väärä.

Kuvia Ressin aikaansaannoksesta näkyy edellisessä postauksessa, en niitä samoja kuvia viitsi tähän postaukseen laittaa.

Ulkoilut jatkuivat meillä entiseen tahtiin ja kanit nauttivat suunnattomasti siitä, kun pääsivät ulkoilemaan. Ne pääsivät aidatulla takapihalla melkoiseen vauhtiin ja vetivät rallia kukin vuorollaan. Sem verram valveutunutta sakkia ne kuitenkin olivat, että aina vähintään yksi piti vahtia ja varoitteli sitten muita jos huolen aiheita ilmestyi.

Sellaisia olivat ainakin hieman kauempana polulla kulkevat ihmiset tai koirakot. Hämmennystä aiheuttivat myöskin muutaman asunnon päässä ulkoilevat naapurin koirat (asuimme rivitalossa) Aidatulla pihallaan ne järjestivät kerta toisensa jälkeen melkoisen metelin, mutta kanit eivät niitä koskaan kuitenkaan nähneet.

Kun olivat saaneet ulkoilla tarpeekseen, kanit tulivat kiltisti sisälle. Oppivatpa ne senkin, että ulkoilun jälkeen kannattaa mennä suorinta tietä ruokakipolle. Kaiken kaikkiaan kaneista oli paljon iloa ja niiden kanssa tuli seurusteltua huomattavasti enemmän nyt, kuin silloin kun ne asuivat piharakennuksessa.

18.

Kuva-arvoitus

17.

Muutto

Maaliskuun lopulla puput muuttivat mukanani Asikkalaan, kaneille se oli melkoinen elämänmuutos. Ne muuttuivat ulkokaneista sisäkaneiksi ja siitä seurannut karvonlähtö oli aikamoista.

Pupujen kerrostalo

Majoitin kanit vaatehuoneeseen ja vaikka ne saivatkin asunnossa olla pääsääntöisesti vapaina, lukittiin ne huolellisesti vaatehuoneeseen aina, kun koirat ja kanit jäivät keskenään kotiin. Koirat eivät olleet niitä juurikaan yrittäneet jahdata aikaisemmin, mutta kun on eläimistä kyse, ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma ja halusin tulla kotiin ilman että siellä olisi tapahtunut tragedioita.

Vaatehuone oli pupujen turvapaikka.

Yhteiselo kanien ja koirien kanssa lähti mukavasti käyntiin. Joskin kanit ottivat muuton melko raskaasti. Ensimmäisen viikon aikana ne eivät juurikaan poistuneet vaatehuoneessta, vaikka se oli niille mahdollista. Hiljalleen ne kuitenkin tottuivat uuteen elinympäristöön ja reipastuivat.

Askel kerrallaa ne lähtivät lopulta tutkimaan asuntoa, Ressi rohkelikko ensimmäisenä. En muista koskaan aikaisemmin nähneeni kaninen hiippailevan, mutta nämä tekivät nyt niin. Pienikin kolahdus tai ääni, jonka lähteestä ne eivät olleet täysin varmoja, sai ne perääntymään takaisin vaatehuoneeseen.

Riesa

Kun aikaa kului, kanitkin rentoutuivat ja ottivat omaksi alueekseen koko asunnon pinta-alan. Kun keittiössä ruokin koiria, ilmestyi sitten kanit jonossa Ressi etunenässä ihmettelemään, että olinko tarkoituksella unohtanut niiden eväät.

Pellettiä kanit saivat pienen määrän aamuin illoin ja melko tarkkana sai olla siitä, etteivät koirat niitä käyneet vetämässä parempiin suihin. Tosin kanitkin oppivat sen uhkakuvan melko nopeasti ja alkoivat syömään pienen pellittimäärän aina kerrallaan, niin että koirille jäivät vain tyhjät
kupit.

Samanlaista kilpailua käytiin muistakin pupujen eväistä. Ainoastaan heinä sai olla koirilta rauhassa, joskin Etna kertaalleen hyvin tärkeän näköisenä haki yhden heinänkorrenkin ja alkoi sitä matolla maaten pilkkomaan. Suurin kilpailu käytiin porkkanoista, mutta lähes samalla tavalla molemmat tyttökoirat kävivät varastamassa myös naurista, lanttua ja punajuurta. Lopulta jouduin antamaan molemmille tytöille omat juurekset aina samoihin aikoihin, kun kanit ne saivat. Zeus, uroskoira aina vain ihmetteli, että mitä herkkuja ne tytöt taas saivat, se ei kuitenkaan koskaan oppinut ymmärtämään noita pupujen eväiden syömisiä.